Yläkoululeirit sisältävät monipuolisen päiväohjelman. Iida Lehtomäen mukaan mukavinta olivat lajiharjoitukset, kierrokset frisbeegolf-radoilla ja uudet kaverit.
Frisbeegolfin yläkoululeiritykseen voi hakea Tanhuvaaraan 27.8. saakka ja Varalaan 10.9. saakka.
Ari ja muutama muukin rohkea päättivät lähteä Jenkkeihin mastereiden frisbeegolfin MM-kisoihin. Pyysimme Aria kirjoittamaan muutamalla sanan meidän seuran sivuille ajatuksia reissusta.
Kiitos Ari ja tsemppiä!
———————————————
Ari Penttala
Muutama vuosi sitten alkoi tulla selväksi että laji kasvaa.
Samalla kun itselle tuli 50 täyteen niin alkoi näyttää siltä, että jos aikoo MM-kisoihin niin kohta pitää mennä.
Viime vuoden kesällä keskustelut johtivat suunnitelmiin ja sitä kautta toteutukseen.
Talvella tilattiin lennot, keväällä varattiin asunto ja kuukausi sitten varattiin vuokra-auto.
Suomalaisia on lähdössä Arizonan Flagstaffiin toistakymmentä ja erilaiset ryhmät ja niiden keskustelu on kiihtynyt koko ajan.
Torstaina 6.7 lähdetään ja jo lauantaina pelataan parigolfissa maailmanmestaruudesta, sunnuntaina erilaisia taitokisoja ja tiistaina sitten alkaa yksilökilpailut.
Kaikki pelaavat neljä kierrosta, pro-pelaajista pääsee viidennelle kierrokselle 40%.
Tavoitteena on pelata ehjää peliä ja olla omaan pelaamiseen tyytyväinen. Viisi pelattua kierrosta olisi aika hienoa.
Tässä vaiheessa kilpailua ollaan tietenkin tasoissa, joten ennen ensimmäistä heittoa kaikki on mahdollista.
Flagstaff on vuoristossa ja kiekot ovat vakaampia kuin täällä Suomessa.
Totuttautumiseen on aika vähän aikaa, joten on todella mielenkiintoista nähdä miten oma heitto vaatii muuntamista.
p.s. jäsenet: Jos olette menossa marjor ja MM kisoihin, pistäkää kuulumisia reissusta tiedoksi, suostumuksesta voimme niitä sitten jakaa seuran eri kanavissa. Kiitos!
PDPT-kiertue 2023 koostuu viidestä tutusta osakilpailusta. Kausi alkaa taas Talista ja päättyy Tampereen ”Sentterille”. Muut osakilpailut ovat vähän vaihtaneet paikkaa kalenterissa, mutta vuodelta 2022 tutusti tour vierailee myös Oulussa, Kuopiossa ja Heinolassa.
Puhtaasti paras on verkkokoulutus, jonka avulla niin urheilijat, urheilijan tukihenkilöt kuin kaikki muutkin urheilutoimijat voivat oppia ja varmistaa tietonsa antidopingasioista.
Koulutuksen sisältö perustuu Maailman antidopingsäännöstöön, joka tuli voimaan 1.1.2021.
Puhtaasti paras -verkkokoulutuksen sisältö on jaettu kuuteen aihealueeseen, joissa on tietoa antidopingasioista Maailman antidopingsäännöstön ja Kansainvälisen koulutusstandardin sisältövaatimukset huomioiden.
Verkkokoulutuksessa on myös videoita sekä harjoitus- ja pohdintatehtäviä. Koulutuksen suorittamiseen kuluu noin 35 minuuttia.
Koulutusta ei tarvitse suorittaa kerralla, koska suoritukset tallentuvat ohjelmaan.
Kurssin suorittamiseksi tulee loppukoe tehdä hyväksytysti.
Hyväksytyn suorituksen päätteeksi saa diplomin, jonka avulla voi osoittaa suorittaneensa koulutuksen.
Verkkokoulutuksen voi tehdä myös mobiililaitteilla.
Verkkokoulutuksen suorittamisen jälkeen aiheisiin pääsee palaamaan uudelleen vapaassa järjestyksessä.
Verkkokoulutus sisältää seuraavat aihealueet:
Antidopingsäännöstöt
Dopingrikkomukset
Dopingin seuraukset
Kielletyt aineet ja menetelmät
Erivapaudet
Ravintolisät
Dopingvalvonta
Puhtaan urheilun periaatteet ja arvot.
Verkkokoulutuksen suoritus on voimassa kaksi vuotta.
Vuoden 2021 alussa edellisen Puhtaasti paras -verkkokoulutuksen suoritukset nollaantuivat uuden säännöstön tullessa voimaan.
Kaikkien tulee tehdä uusi päivitetty koulutus kokonaisuudessaan.
Puhtaasti paras -verkkokoulutus on mahdollista tehdä myös ruotsiksi tai englanniksi.
Urheilutoimijoita kannustetaan ottamaan kuva suoritetusta diplomista ja jakamaan kuvan sosiaalisessa mediassa aihetunnisteella #puhtaastiparas.
Tällä tavoin urheilija osoittaa seuraajilleen urheilevansa reilun pelin arvojen mukaisesti.
Lajiliitot ja oppilaitokset
Lajiliitot ja oppilaitokset pystyvät käyttämään verkkokoulutusta itsenäisesti omissa urheilija- ja valmentajakoulutuksissaan. Verkkokoulutuksen avulla pystytään esimerkiksi varmistamaan kisoihin lähtevän joukkueen tietämys antidopingasioista tai sitä voidaan käyttää osana valmentajakoulutusta. Lajiliitto voi pyytää SUEKilta listan kaikista oman lajinsa koulutuksen suorittaneista henkilöistä. Verkkokoulutuksen avulla pystytään vahvistamaan myös urheiluseurojen osaamista antidopingasioissa.
Oppilaitoksissa verkkokoulutus sopii hyvin myös oppitunnin mittaiseksi kokonaisuudeksi. Esimerkiksi liikunta-alan ammatillisissa tutkinnoissa, toiseen asteen urheiluoppilaitoksissa tai urheilu- ja liikuntayläkouluissa verkkokoulutus soveltuu hyvin myös itsenäiseksi oppimistehtäväksi.
Verkkokoulutus tukee ja täydentää jo olemassa olevia koulutusmalleja eikä ole tarkoitettu korvaamaan perinteisiä koulutustapoja keskeisten kohderyhmien osalta.
Reilusti paras on verkkokoulutus, joka auttaa niin urheilijoita kuin muita urheilutoimijoita tunnistamaan kilpailumanipulaation ilmiönä sekä antaa työkaluja sen kohtaamiseen.
Verkkokoulutuksessa on videoita sekä harjoitus- ja pohdintatehtäviä. Koulutuksen suorittamiseen kuluu noin 35 minuuttia.
Koulutusta ei tarvitse suorittaa kerralla, koska suoritukset tallentuvat järjestelmään.
Kurssin suorittamiseksi tulee loppukoe tehdä hyväksytysti.
Hyväksytyn suorituksen päätteeksi saa diplomin, jonka avulla voi osoittaa suorittaneensa koulutuksen.
Verkkokoulutuksen voi tehdä myös mobiililaitteilla.
Verkkokoulutuksen suorittamisen jälkeen aiheisiin pääsee palaamaan uudelleen vapaassa järjestyksessä.
Reilusti paras -verkkokoulutus on mahdollista tehdä myös ruotsiksi tai englanniksi.
Urheilutoimijoita kannustetaan ottamaan kuva suoritetusta diplomista ja jakamaan kuvan sosiaalisessa mediassa aihetunnisteella #puhtaastiparas.
Tällä tavoin urheilutoimija osoittaa urheilevansa reilun pelin arvojen mukaisesti.
Lajiliitot ja oppilaitokset
Lajiliitot ja oppilaitokset pystyvät käyttämään verkkokoulutusta itsenäisesti omissa urheilija- ja valmentajakoulutuksissaan. Verkkokoulutuksen avulla pystytään esimerkiksi varmistamaan urheilijoiden, lajiliiton henkilöstön ja seuratoimijoiden tietämys kilpailumanipulaatiosta tai sitä voidaan käyttää osana valmentajakoulutusta. Lajiliitto voi pyytää SUEKilta listan kaikista oman lajinsa koulutuksen suorittaneista henkilöistä.
Oppilaitoksissa verkkokoulutus sopii hyvin oppitunnin mittaiseksi kokonaisuudeksi. Esimerkiksi liikunta-alan ammatillisissa tutkinnoissa, toisen asteen urheiluoppilaitoksissa tai urheilu- ja liikuntayläkouluissa verkkokoulutus soveltuu hyvin myös itsenäiseksi oppimistehtäväksi.
Verkkokoulutus tukee jo olemassa olevia koulutusmalleja eikä ole tarkoitettu korvaamaan perinteisiä koulutustapoja keskeisten kohderyhmien osalta.
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää tunnistamaan sinua.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.