Aihearkisto:

DisCats Spring Doubles Nummelanharju  2.4.2023

DisCats Spring Doubles Nummelanharju 2.4.2023

https://discgolfmetrix.com/2464152

DisCats järjestää DisCats Spring Doubles kilpailun sunnuntaina 2.4.2023 Nummelanharjun frisbeegolfradalla.

Parikilpailu on kaikille avoin, osallistumiseen ei vaadita kilpalisenssiä tai seurajäsenyyttä. 

Kilpailu käydään yhteislähdöillä. Saapukaa parinne kanssa paikalle viimeistään 20min ennen  kierroksen alkua, ilmoittautuminen paikan päällä TD:lle, jonka jälkeen siirtyminen lähtöväylälle.

Noudata turvaväliä mahdollisessa jonotustilanteessa.

SFL:n lisenssin ostaminen – ohjeet pähkinänkuoressa

Lähde: SFL 21.3.2023 uutinen

SFL:n lisenssimyynti kaudelle 2023 aloitettiin viime vuoden loppupuolella 1. joulukuuta. Kauden 2022 lisenssejä ostettiin yhteensä 4331 kappaletta. Nykyiselle kaudelle lisenssejä on hankittu 3067 kappaletta, joten monella on vielä edellisvuosien tapaan lisenssi näin kevään korvalla hankkimatta.

Ohjeet pähkinänkuoressa lisenssin ostamiseen

  1. Muistathan ensin liittyä jäseneksi SFL:n jäsenseuraan tai -jaostoon (Linkki NFS:n ”jäseneksi” sivulle) ennen kuin ostat kilpailulisenssin Suomisportista.
  2. Liitto muistuttaa, että kilpailulisenssiin on haluttu sisällyttää PDGA-jäsenyys, ja täten PDGA-jäsenyyttä ei kannata ostaa suoraan PDGA:lta jos aikoo osallistua SFL:n alaisiin kilpailuihin ja hankkia täten SFL:n lisenssin.
  3. PDGA-jäsenyyden päivitys on automaattinen ja kestää 0-7 päivää ostosta. Jäsenyyden päivittymisestä tulee automaattisesti viesti PDGA:lta sähköpostilla. Uutena jäsenenä saat itsellesi PDGA-numeron automaattisesti 0-7 päivän kuluessa lisenssin ostosta sähköpostiisi. Numero ilmestyy automaattisesti myös Suomisportiin liikkujakohtaisiin lisätietoihin.
  4. Kun sinulla on PDGA-numero Suomisportissa, Metrix pystyy havaitsemaan lisenssisi tämän jälkeen yhden yön viiveellä. Lisää oma Sportti-ID-numerosi, PDGA-numerosi sekä syntymävuotesi Metrixin tietoihisi.

Lue lisää SFL:n tiedotteesta

PDGA:n virallinen toimitsijakoe

PDGA:n virallinen toimitsijakoe on sääntökoe, jota tarvitaan sekä SFL:n alaista kilpailua järjestettäessä että tiettyihin kilpailuihin osallistuttaessa. 

Sääntökokeen tulee olla virallisesti hyväksytty ja voimassa seuraavissa tilanteissa:

  • SFL:n alaisen kilpailun TD:nä, apu-TD:nä tai virallisena toimitsijana toimiminen. Muistathan, että TD:n ja nimetyn apu-TD:n toimitsijakoe tulee olla voimassa sekä kilpailua hakiessa että kilpailun aikana.
  • Arvokisoissa pelatessa: Frisbeegolfin MM-kisoihin, EM-kisoihin ja SM-kisoihin osallistuvilla pelaajilla tulee olla sääntökoe suoritettuna ja voimassa koko kilpailun ajan.
  • Toureilla pelatessa: Prodigy Disc Pro Tourille ja SFL Masterstourille osallistuvilla pelaajilla tulee olla sääntökoe suoritettuna ja voimassa koko kilpailun ajan.

Toimitsijakokeessa käydään lävitse yleisimpiä sääntötulkintoja ja se suoritetaan sähköisesti, apuna saa käyttää PDGA:n sääntö- ja kilpailuopasta. Hyväksytysti suoritettu toimitsijakoe on voimassa kolme vuotta.

Kilpailuhakemuksessa nimetyt kilpailunjohtajat voivat ottaa yhteyttä suoraan PDGA:n Suomen maakoordinaattoriin ja kysellä tunnuksia kokeisiin, mikäli sääntökoe on suorittamatta. Kaikille SFL:n alaisten kilpailun TD:ille ja apulais-TD:ille myönnetään ilmainen sääntökoe.

Suomen maakoordinaattorina toimii Tapani Aulu (tapani.aulu@frisbeegolfliitto.fi).

Lähde: https://frisbeegolfliitto.fi/2023/02/28/huolehdi-pdga-saantokokeen-voimassaolosta/

Jäsenmaksut 2023

Muistutuksena nyt kun ensimmäinen vuoden 2023 PDGA sanktioitu kilpailu on jo pidetty Suomessa, että pelaajan (tai huoltajan jos pelaaja on juniori) vastuulla on huolehtia, että kilpailulisenssin lisäksi jäsenyys johonkin seuraan on kunnossa ja jäsenmaksut on hoidettu.

Jos olit meidän jäsen 2022 (Eli liityit seuraan ja maksoit jäsenmaksun), olet meidän jäsen edelleen.

Jäsenmaksu tulee vain hoitaa kuntoon! Eräpäivä maksulle on 31.3.2023

Jäseneksi sivuilla on ohjeita niin vanhoille kuin uusille jäsenille.

Jäseneksi?

Vuoden 2022 maksamattomat jäsenet siivottiin pois 2022 lopulla ja ensimmäinen siivous tänä vuonna tehdään 1.4.2023

Mitä siivouksella tarkoitetaan? Nummelan frisbeeseuran sääntöjen mukaan maksamaton jäsenmaksu on peruste erottamiselle seurasta.

Mielellään emme näitä teen, ja siksi kannustamme, että jäsenmaksut hoidetaan mahdollisimman nopeasti kuntoon.

Siivousta teemme myös siksi, että seuran jäsenmäärä on ajan tasalla ja liitolla on ajan tasainen tieto todellisesta jäsenmäärästä (SFL näkee vain luvut, ei henkilötietoja).

Vaikka pelaajalla on vastuu huolehtia tästä, pyrimme parhaamme mukaan muistuttamaan tästä jäsenistölle mahdollisuuksien mukaan mahdollisimman usein.

Seuraavan kerran tod.näk. kk kuluttua ja viimeisen kerran ennen ensimmäistä siivousta maaliskuussa seuran www- ja some-kanavilla.

Kiitos!

SFL Masterstour 2023 – Vihti – Kaatis

SFL Masterstour 2023 ensimmäinen osakilpailu kilpaillaan Vihdin Kaatiksella 6.-7.5.2023 (La – SU).

Fribastore Masterstour 2022 palautteen perusteella kilpailun formaatti oli mieluisa eli pidämme Vihdissä kilpailun samanlaisena kera pienen kehittämisen.

Itse kilpailusta Vihdin Kaatiksella

  • Yksi (1) kierros päivässä väliaikalähdöin (15 min.)
  • 18 väylää etutiiltä (tod.näk. samat kuin 2022), kevät näyttää
  • Ruokailun osalta tilanne on ollut aina sama Kaatiksella. Suosittelemme lähimpiä ruokailupaikkoja, kauppoja jne.
  • Kartoitamme mahdollisuuksia saada joku kahvilanpitäjä, mutta nykyinen sähkö rajoittaa suurempaa käyttöä
  • Infon ja uutisoinnin osalta jatketaan samalla mallilla kuin aikaisemmin.
  • Kaikki oleellinen uutisointi tapahtuu Metrixin kautta.
    • INFO -sivu
    • Uutiset
  • Facebook, Instagram jne. ovat vain tukevia kanavia ja toissijaisia

Vapaaehtoiset:

  • Kummallekkin päivälle kaivataan vapaaehtoisia
  • Lippuhenkilöitä parille väylälle (par liputtajaa ja yks tauottaja)
  • TD:lle apuhenkilöitä mm. lähettäjäksi (pelaajakokous ryhmälle ja lähettäminen), tuloskorttien vastaanotto ja tarkastus, ja Su mahdollisiin sudareihin
  • Vapaehtoisille evästä ja virvoitusjuomia
  • Jos olet kiinnostunut, ole yhteydessä (Varmistetaan samalla, että vapaaehtoisia ei tule liikaa) Tuomo Rikman tuomo.rikman@nummelanfrisbeeseura.com tai 044 220 3246

Kiertuekalenteri 2023

AikaPaikka
6.-7.5.2023Vihti, Kaatis
17.-18.6.2023Tammisaari, Västerby
29.-30.7.2023Riihimäki, Riutta
5.-6.8.2023Kuopio, Puijo
2.-3.9.2023Oulu, Virpiniemi
9.9.-10.9.2023Tampere, Sentteri

Kiertue Metrixissä:

https://discgolfmetrix.com/2432873

Ilmoittautumiset avautuvat Metrixissä noin kuukautta ennen kutakin kilpailua.

Uutisoinnit:

SFL Masterstour 2023 uutinen

Jäsenmaksut 2023

Vuoden 2023 osalta ohjeistukset päivitetty ja löytyvät ”Jäseneksi?” sivustolta.

Vinkit:

  1. Uusien jäsenien tulee ensimmäisenä tehdä jäsenhakemus
    • Täytäthän kaikki tiedot huolellisesti ja juniorijäsenien osalta tulee olla huoltajan tiedot täytetty
    • Jäsensanomuksen hylky voi johtua siitä, että ei ole annettu tarpeellisia tietoja, mahdollisen huoltajan tiedot puuttuu tms.
  2. Hyväksymisen jälkeen, maksa jäsenmaksu!
  3. Vanhat (2022) jäsenet voivat mennä suoraan SuomiSporttiin ”Maksut” jossa pääsee seuran jäsenmaksun maksamaan.
  4. Älä osta kilpailulisenssiä jos sinulla ei ole jäsenyyttä!

Ohessa linkki:

Jäseneksi?

Mukana myös ohje Kaatiksen kausipelioikeuksista.

Syysmyrsky 2022 – Kiitos!

Se olisi Syysmyrsky 2022 lähes paketissa ja iso kiitos kaikille!

  • PDGA raportit verkkoon ja PRO palkintorahat maksuun kun saadaan tarvittavat tiedot.

Kaikkemme koitimme, mutta aurinko paistoi 😉

13. vuosi putkeen Syysmyrskyä ja näiden osalta löytyy yhteenvetoa seuran www -sivuilta ”All Time Syysmyrsky” kilpailutoiminnan alta.

Iso kiitos vapaaehtoisille (elleivät kilpailleet) ketkä olivat liputtamassa muutamalla väylällä ja valvomassa kilpailua TD:n (Ville Kotamäki) ja Apu-TD:n (Tuomo Rikman) apuna.

  • Ari Penttala
  • Jouni Leskinen
  • Jussi Rintala                 
  • Sauli Soini
  • Sami Husula

Kiitos!

Kilpailu pidettiin Vihdin Kaatiksen frisbeegolfkentällä ja layoutissa oli käytössä normaalin Kaatiksen 24 väylistä 20 väylää (Väyliä #3, #9, #14 ja #20 ei pelattu).

PAR tulos oli 72 ja väylien pituudet yhteensä Lauantaina AM luokille 2535 m ja Sunnuntaina PRO luokille 3029 m.

Lauantaina kilpailivat amatöörit MA1, MA3 ja MJ18 luokissa.

Yhteensä kilpailijoita oli 63.

Tuloksista kun katselee, lauantaina heitettiin 6 kpl eagle tuloksia muutamalle väylälle

  • Topias Piirainen 2 * #2 väylä (257 m, PAR5) ja #5 (91 m, PAR 4)
  • Juha Savolainen #5 (91 m, PAR 4)
  • Miro Blom #5 (91 m, PAR 4)
  • Oiva Päivänsalo #13 (208 m, PAR5)

MA1:

1 Joona Tuomela
2 Eeli Marjelund
3 Oiva Päivänsalo

MA3:

1 Joona Jakoaho
2 Jere Sinivuori
2 Juha Savolainen

MJ18:
1 Riku Salminen
2 Oliver Ojamo
3 Topias Piirainen

Tulokset löytyvät Disc Golf Metrixistä: https://discgolfmetrix.com/2258130

ja PDGA:n sivulta https://www.pdga.com/tour/event/61445

Onnittelut voittajille ja palkintosijoille tulleille!

Sunnuntaina kilpailivat PRO:t FPO, FP40, MPO, MP40 ja MP50 luokissa.

Yhteensä kilpailijoita oli 75.

Väylälle #15 (102 m, PAR3) Joonas Auvinen heitti kierroksella 1. skipillä holarin. Onnittelut!

Kuva: Nina Kiminki

FPO:

1 Jenna Hirsimäki
2 Mirabella Meltaus
3 Aino Laitala

FP40:

1 Riitta Savolainen
2 Kristiina Sylman
3 Jenni Anttila

MPO:

1 Jere Kukkurainen
2 Samuel Hänninen
3 Marius Kindstedt

MP40:

1 Kalle Lehto
2 Marko Hämäläinen
3 Timo Katajanheimo

MP50:

1 Ville Piippo
2 Ari Penttala
3 Tommi Nyberg

Tulokset löytyvät Disc Golf Metrixistä: https://discgolfmetrix.com/2258188

ja PDGA:n sivulta https://www.pdga.com/tour/event/61470

Onnittelut voittajille ja palkintosijoille tulleille!

Nähdään taas Syysmyrskyn merkeissä syksyllä 2023!

NBDG Amateurs Kaatis 23.10.2022 – Kaatis

NBDG Amateurs Kaatis

Natural Born Disc Golfer ja Nummelan frisbeeseura järjestävät yhteistyössä NBDG Amateurs -tapahtuman sunnuntaina 23.10.2022 Kaatiksen frisbeegolfkentällä, Vihdissä. Tapahtumassa pelataan kaksi kilpailukierrosta ja se on suunnattu erityisesti amatööripelaajille. Pros playing am on käytössä, joten myös pro-pelaajat pääsevät mukaan säännön sallimissa rajoissa. Mukana on myös ilmaisia junioriluokkia.

Tervetuloa mukaan!

https://discgolfmetrix.com/2345256